Blogi | Sales Communications

Miksi webinaarien järjestäminen kannattaa

Kirjoittanut Jani Aaltonen | 12.8.2019 8:12

Webinaarit ovat yksi modernin markkinoinnin tehokeinoja liidien konvertointiin. Ihmiset ovat aina osallistuneet tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Webinaarit kasvattavat suosiotaan myös Pohjois-Euroopassa ja erityisesti Suomessa. Ohessa 6 kohtaa miksi webinaarien järjestäminen kannattaa. 

Saat myyntiliidejä

Kaikki toimet markkinoinnissa tähtäävät myynnin kehittämiseen. Aivan kaikki. Tunnettuus ja brändi ovat tärkeitä, mutta niiden mittaaminen on hankalaa ja vaivalloista. Markkinointi onnistuu silloin, kun vaikutukset ovat myynnissä. Myyntiliidien hankinta onkin webinaarien keskeisimpiä tehtäviä.

Nostat tunnettuuttasi toimialasi ajatusjohtajana ja auktoriteettinä

Mitä enemmän webinaareja, sen enemmän olet esillä. Mitä enemmän olet esillä, sen tunnetumpi olet. Mitä tunnetumpi olet, sen enemmän sinulla ja yritykselläsi on merkitystä silloin, kun olet luonut myös oikeaa sisältöä oikealle kohderyhmälle. Kun jaksat pitkään olla esillä, niin ajatusjohtajuus ja auktoriteetti tulevat sivutuotteena kaikesta tekemisestä. Menestyvät myyntiyritykset opettavat asiakkaitaan, eivätkä ole tyrkyllä kiusaamassa ihmisiä häiritsevällä viestinnällä. 

Voit esitellä tuotettasi ja palveluasi

Kun järjestät webinaarin nykyisille asiakkaillesi, voit kertoa uutuuksista ja parannuksista. Lisäksi voit kertoa, mitä teillä on tulossa tulevaisuudessa ja näin nostaa niiden asiakkaiden kiinnostusta, jotka ovat näistä palveluista kiinnostuneet. Tässä piilee pieni vaara, joka kannattaa huomioida. Muista viestiä asiakkaallesi oikeassa ostoprosessin vaiheessa. Jos viet tuotteesi ja palvelusi niille, jotka ovat vasta alussa omassa ostoprosessissaan, eivät he tule ilmoittautumaan webinaariisi ja ärsytät heitä väärällä viestillä.

Saat sisältöä, jota voit jakaa verkossa

Webinaareista syntyy videotallenne, jota voit jakaa verkossa sekä sosiaalisessa mediassa. Hyvä idea on pilkkoa webinaari pieniin osiin ja jakaa ko. sisältöä YouTubessa. Voit myös linkittää sisältöä omaan blogiisi ja verkkosivuillesi. Sisällön luominen on usein aikaa vievää. Webinaarista saat sisältöä asiakkaillesi.

Pidät asiakkaasi ajan tasalla ja luot suhdetta heihin

Kun palvelusi, tuotteesi tai toimintaympäristösi muuttuu, voit kätevästi tiedottaa asiasta. Tapahtuman ei tarvitse aina olle live. Voit myös nauhoittaa ja jakaa tallenteen asiakkaillesi.

 

 

Saat asiakkaasi kiinni nopeammin ja halvemmalla

Olemme kaikki juosseet aamiaistilaisuuksissa, messuilla ja kaikenlaisissa yritystapahtumissa. Nykyisin meillä on vähemmän aikaa käytössä ja entisen tyyliset tapahtumat eivät enää nykyisin ole kaikkein järkevin ajankäytön muoto. Vaikka menet lyhyeen aamiaistilaisuuteen, menee sinulla tunteja koko operaatiossa. Webinaarissa voit samalla tavalla kutsua porukan paikalle ja saat tiedon välitettyä nopeammin ja kustannustehokkaammin. Halvemmalla enemmän.  

(Lue myös, mitä työkaluja SalesComm suosittelee webinaarien hostaamiseen.)