Blogi | Sales Communications

HubSpotin ja Wistian integraatio mahdollistaa älykkään videostrategian

Kirjoittanut Mika Ahonen | 20.9.2017 11:59

Nykyisin videoiden rooli on todella merkittävä verkossa. Ne eivät ole vain viihteelliseen käyttöön, vaan niitä käytetään myös yhä enemmän yrityksen liiketoiminnassa. Videoiden avulla yritys voi viedä oman liiketoimintansa uudelle tasolle ja lisätä kannattavuutta.

Kuten todettu, videoiden käyttötarkoitus on muuttunut radikaalisti viime vuosina ja videoita tullaan hyödyntämään yhä enemmän yrityksen liiketoiminnassa. Tämä ei tarkoita pelkästään, että yritys myy omia tuotteita tai palveluita videoiden avulla, vaan videoita voidaan käyttää jokaisella liiketoiminnan osa-alueella sekä yrityksen sisäisessä toiminnassa. Nykyisin on todella helppoa ja tuloksellista hyödyntää videoita eri käyttötarkoituksissa, kun tekniikka ja päätelaitteet eivät aseta rajoitteita videoiden suoratoistamiseen verkossa. Tämän seurauksena on syntynyt useita eri video hosting -palveluita, kuten esimerkiksi YouTube, Wistia ja Vimeo.

 

Wistia videoiden alustana

Wistia on videoiden jakamiseen ja seuraamiseen tarkoitettu palvelualusta ja työkalu. Wistia on kehittänyt käyttäjäystävällisen ja helposti muokattavan palvelun. Tämän lisäksi Wistia tarjoaa todella loistavan analytiikkatyökalun, jonka avulla on helppo ymmärtää videoiden katsojien käyttäytymistä. Analytiikan avulla on hyvä kehittää yrityksen videotuotantoa ja tehdä sen pohjalta liiketoiminnallisia päätöksiä yrityksen eri liiketoiminta-alueille.

 
 
Digital Sales Day -sessio, jossa Taylor Brennan Wistialta kertoo videoiden hyödyntämisestä osana myyntiä

Perusominaisuudet

Wistian palvelu sisältää paljon hyödyllisiä ominaisuuksia, joiden avulla voidaan parantaa videoiden toimivuutta eri kohderyhmissä ja toteuttaa tuloksellista sisältöstrategiaa. Wistian video playerin voit brändätä yrityksen näköiseksi. Videoon voidaan myös lisätä Call-To-Action, jonka avulla katsoja voidaan ohjata esimerkiksi tietylle kampanjasivustolle. Tämän lisäksi videoon voidaan upottaa lomake, jonka avulla katsojasta voidaan kerätä tietoa, eli se toimii myös loistavana liidien keräysvaihtoehtona. Wistiaan kerätyt tiedot voidaan viedä manuaalisesti tai integraation kautta toiseen järjestelmään. Palvelussa oleva video on helppo upottaa omille verkkosivuille tai liittää sähköpostiin, josta kontakti pääsee suoraan katsomaan videota omalla selaimella.

Wistia tekee videoista responsiivisia eli videoita pystyy katsomaan eri laitteilla ja video skaalautuu aina oikealla tavalla katsottavalle laitteelle. Wistia palvelun avulla on helppo optimoida videot oikeanlaisiksi ja asettaa oikeat asetukset hakukoneoptimointia varten – on tosiaan hyvä muistaa, että myös videoiden osalta tulee varmistaa hakukoneoptimointi.

 

Analytiikkatyökalu

Palvelussa on loistava analytiikkatyökalu, jonka kautta voidaan tarkistella katsojan käyttäytymistä tietyn videon kohdalla. Analytiikkatyökalussa on heatmap-ominaisuus, joka kertoo kuinka paljon katsoja on katsonut videota tai onko katsoja ohittanut jonkun osan videosta, sekä mitä kohtia katsoja on katsonut uudelleen videosta. Analytiikka kertoo myös videon kokonaisstatistiikan, eli ei pelkästään tietoja yksittäisen katsojan käyttäytymisestä. Tämä antaa paremman ymmärryksen videon kiinnostavuudesta ja siitä, kuinka se toimii kohderyhmässä.

 

Integraatiot

Wistia tarjoaa hyvät integrointimahdollisuudet eri järjestelmiin. Tämän avulla saadaan dataa tuotua jo käytössä oleviin järjestelmiin ja näin sitä pystytään hyödyntämään liiketoiminnassa laajemmin ja helpommin.

Wistia voidaan integroida esimerkiksi seuraaviin järjestelmiin:

  • HubSpot
  • Pardot
  • Marketo
  • MailChimp
  • GetResponse
  • VerticalResponse
  • ZenDesk

 

HubSpotin ja Wistian integraation hyödyt

Wistia julkaisi uuden integraation HubSpotiin tänä vuonna ja tämä toi mukanaan uusia mahdollisuuksia hyödyntää Wistiasta saatavaa dataa myös markkinoinnin toimenpiteissä.

Wistian uuden integraation avulla voidaan entistä sujuvammin luoda erilaisia markkinointitoimenpiteitä HubSpotiin pohjautuen Wistiasta saatavaan dataan. HubSpotin kontaktitiedoissa näkyvät Wistian eventsit eli tapahtumat, ja tämän lisäksi eventsejä voidaan hyödyntää, kun luodaan smart-listoja ja workflow-ketjuja.

Wistia events:

  • Annonation Click property
  • Call to Action Click property
  • Play property
  • Turnstile property
  • Viewer Identified [unused] property

 

HubSpot-lomakkeet

Wistia-alustalla olevaan videoon voidaan upottaa HubSpot-lomake integraation avulla. Tämä kerää katsojan antamat tiedot ja ne löytyvät perinteiseen tapaan HubSpotin sisältä, lomakeosiosta. Näitä lomakkeita voidaan hyödyntää smart-listojen ja workfow-ketjujen kohdalla HubSpotissa, eli voidaan segmentoida tulevat markkinoinnin toimenpiteet oikeille kontakteille.

 

Wistia-lomake (Turnstile)

Turnstile-ominaisuuden avulla voidaan luoda Wistian oma lomake, joka kerää katsojalta tietoja ja vie tämän tiedot suoraan HubSpotiin, sekä liittää ne automaattisesti oikealle listalle HubSpotissa. Tämän listan ympärille on helppo rakentaa erilaisia automaatioita. Turnstile voidaan määritellä haluttuun kohtaan videota.

 

Heatmap ja eventsit kontaktin aikajanalla HubSpotissa

Wistia-integraation avulla saadaan tuotua videon heatmap, eli raportti toimista videon parissa, suoraan kontaktin aikajanalle HubSpotissa. Heatmapin avulla saa nopeasti HubSpotin kontaktin aikajanalta kuvan, kuinka kontakti on käyttäytynyt tietyn videon kohdalla, kuten esimerkiksi montako prosenttia hän on katsonut videota.

 

 

Wistian eri eventsit saadaan tuotua kontaktin aikajanalle integraation avulla. Kontaktin aikajanalta voidaan katsoa, kuinka monta prosenttia kontakti on katsonut videota, klikannut videossa olevaa linkkiä, ja onko videossa olevaa lomaketta täytetty. Lomake voi olla Wistian oma lomake eli Turnstile tai HubSpotissa luotu lomake, joka on upotettu Wistiaan vietyyn videoon.

 

Wistia-video sähköpostissa

Integraation avulla on mahdollista upottaa esikatselukuva videosta esimerkiksi sähköpostiviestiin, eli kun käyttäjä painaa esikatselukuvaa niin hänet ohjataan suoraan katsomaan videota selaimessa. Tämän avulla saadaan tieto HubSpotissa, että kontakti on klikannut videon linkkiä. Tämä tieto mahdollistaa jatkotoimenpiteet kontaktille eli kontakti pystytään segmentoimaan käyttäytymisen perusteella.

 

Integraation hyödyt älykkäässä sisältöstrategiassa

Integraation avulla saadaan Wistian data siirtymään sujuvasti HubSpotiin. HubSpotissa datan avulla voidaan luoda erilaisia automaatioita, jotka tukevat yrityksen sisältöstrategiaa ja segamentoida kohderyhmää, jolloin saadaan tarjottua relevanttia sisältöä oikeille kontakteille. HubSpotiin kulkevan datan avulla voimme suunnitella eri segmenteille sisältökokonaisuuksia ja luoda näistä automaatiopolkuja HubSpotin workflow-työkalun avulla. Kontaktin käyttäytymistä on helppo seurata eri smart-listojen avulla ja kontaktin aikajanalta. Esimerkiksi, jos kontakti on katsonut 50 % tai enemmän videosta, voimme olettaa, että hän on kiinnostunut aiheesta ja lähettää hänelle enemmän aiheeseen liittyvää, relevanttia sisältöä.

 

Videoiden rooli tulevaisuuden sisältöstrategiassa

Videoiden rooli sisältöstrategiassa tulee kasvamaan edelleen tulevaisuudessa. Yhä useampi yritys tulee ottamaan videot mukaan liiketoimintaansa. Tässä kohdin on hyvä muistaa, keitä varten videoita tehdään. Tarkoitus ei ole tyrkyttää väkisin omaa palvelua tai tuotetta, vaan tarkoituksena on vastata kontaktin haasteisiin ja kysymyksiin sekä opastaa häntä. Video sitoo oleellisen asian tiiviisti pakettiin ja on informatiivinen. Etenkin hyödyllinen ja hauska, sekä pituudelta lyhyt video jää katsojan mieleen.

Suosittelen rohkeasti ottamaan videot mukaan sisältöstrategiaan. Videotuotantoon voi myös ottaa mukaan kumppanin, jolla on kokemusta videoiden tuottamisesta ja siitä, kuinka videoita käytetään sisältöstrategissa. Jos yrityksellä on käytössä HubSpot, niin Wistiaa kannattaa harkita videoiden alustaksi YouTuben ohella. Kun Wistia integroidaan HubSpotin ja Wistian välille, saadaan paras hyöty sisällöntuotantoon ja sisältöstrategian kehittämiseen.

Wistialla on oma kumppaniohjelma ja heidän kumppaninsa auttavat Wistian alustan kanssa. Sales Communications on myös Wistian kumppani. Autamme ja opastamme yrityksiä videotuotannossa sekä Wistian ja Hubspotin käytössä mielellämme.

 

Jos videoiden hyödyntäminen sisältöstrategiassasi kiinnostaa sinua, tai haluat integroida Wistian HubSpotiin, varaa aika keskustelulle kalenterista. Käydään asia yhdessä läpi!