Blogi | Sales Communications

GDPR: mitä b2b-markkinoinnissa tulee huomioida?

Kirjoittanut Jani Aaltonen | 21.5.2018 10:23

Perjantaina 25.5.2018 EU:n uusi tietosuoja-asetus General Data Protection Regulation, eli GDPR, astui voimaan. Vaikka GDPR:stä on puhuttu ja kirjoitettu paljon etenkin viimeisen vuoden aikana, monelle sen tulo on aiheuttanut  epävarmuutta.

Forbesin lehden mukaan etenkin B2B-yritykset aliarvioivat GDPR:ää. Lehti viittaa Forrester Researchin 2018 maaliskuussa tekemään tutkimukseen, jonka mukaan ainoastaan 15 prosenttia B2B-yrityksistä ilmoitti toimivansa GDPR:n vaatimusten mukaan. Myös HubSpotin vuoden 2017 loppupuolella tekemä tutkimus  on karua luettavaa. Tuolloin ainoastaan 36 prosenttia markkinointialan yrityksistä olivat kuulleet GDPR:stä. Luvut ovat huolestuttavia: huomattava enemmistö B2B-yrityksistä eivät ole vielä tehneet tarvittavia muutoksia, vaikka GDPR:n sivuuttamisesta voidaan rangaista tuntuvasti. Yritystä, joka ei toimi GDPR:n asettamien vaatimusten mukaan saattaa uhata jopa 20 miljoonan euron sanktiot tai 4 prosenttia edellisen vuoden liikevaihdosta.

GDPR vaikuttaa vahvasti B2B-markkinointiin

Yllättävän moni B2B-markkinoija tuntuu ajattelevan, että B2B-ala olisi tämän uudistuksen ulkopuolella. Näin ei kuitenkaan ole. GDPR vaikuttaa vahvasti myös B2B-alaan ja B2B-markkinointiin. Vaikka asiakkaina olisivatkin yritysten edustajat, he ovat asiakkaita siinä missä B2C-asiakkaatkin.

Tietosuoja-asetus koskettaa miljoonia ihmisiä ja satojatuhansia toimijoita pelkästään Suomessa. Monelta tämä on vaatinut, tai tulee vielä vaatimaan toimenpiteitä, usein myös investointeja ja resursseja. Esimerkiksi henkilötietorekisterien läpikäyminen, tietojen käsittely ja poistaminen vaativat aikaa. Hankalissa tai epävarmoissa tilanteissa yritykset ovat jopa joutuneet turvautumaan lakimiehiin tai konsultteihin. Tämä on pahimmassa tapauksessa johtanut siihen, että GDPR:ään suhtaudutaan kuin pahaan mörköön, jonka ainut missio on hankaloittaa yritysten toimintaa. Näin ei kuitenkaan kannata ajatella ja ainakin me Sales Communicationsillä olemme todella innoissamme GDPR:stä!

GDPR on loistava tilaisuus:

  • kunnioittaa asiakkaita ja heidän yksityisyyttään entistä paremmin
  • rakentaa luottamusta
  • parantaa läpinäkyvyyttä
Jos olet epävarma siitä mitä 25.5. jälkeen tapahtuu lue kirjoituksemme GDPR tulee – miten myynnin ja markkinoinnin tulisi valmistautua. Listaamme siinä kymmenen asiaa mitä myynti- ja markkinointi -alalla olevien yritysten kannattaa huomioida GDPR:n tulon myötä.

Miten me olemme huomioineet GDPR:ää?

Luonnollisesti tietosuoja-asetus koskee myös meitä, mutta inbound-markkinointi -yrityksenä pääsemme paljon helpommalla, kuin esimerkiksi perinteistä outbound-markkinointia harjoittavat yritykset. GDPR:n voimaan astuminen tulee jatkossa paremmin suojelemaan EU-kansalaisia häiritsevältä markkinoinnilta ja sellaiselta markkinoinnilta, jolle he eivät halua altistua, ja hyvä niin! Inbound-markkinoinnin filosofia tukee tätä ajatusta ketään ei pakoteta inbound-markkinoinnin äärelle, vaan sinne hakeudutaan vapaasta tahdosta. Inbound-markkinoinnin filosofiaa noudattavat yritykset ovat toisin sanoen jo lähtökohtaisesti paljon paremmin valmistautuneita GDPR:n tuomiin muutoksiin, kuin muut markkinointialan kilpailijat.

Konkreettisia toimenpiteitä mitä GDPR:n tulon myötä olemme tehneet, on muun muassa tietoturvavastaavan valitseminen ja evästeiden hyväksyntä -ilmoituksen lisääminen verkkosivuillemme. Jatkossa tulee olemaan myös helpompaa valita, minkä tyyppistä viestintää meiltä saa. Käymme läpi kaikki rekisterissämme olevat kontaktimme ja varmistammme, että suhteemme heihin on GDPR:n vaatimusten mukainen.

Jokaisella on oikeus tulla unohdetuksi tietokannastamme, emmekä tule säilyttämään henkilötietoja turhan takia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tulemme kaikilta pyytämään uudestaan lupa saada lähettää heille sellaista viestintää, mitä he ovat aikaisemmin meiltä halunneet. Haluamme varmistaa, että he ovat varmasti kiinnostuneita viestinnästämme. Tämän viikon aikana lähetämme kaikille kontakteillemme sähköpostia jos siis haluaa myös jatkossa saada meiltä mielenkiintoisia uutisia ja tietoa kannattaa rastittaa ruutuun suostumus perjantaihin mennessä.  Silloin tulemme nimittäin hävittämään kaikki sellaisten asiakkaiden henkilötiedot, jotka eivät ole antaneet meille GDPR:n vaatimusten mukaista suostumusta.