Blogi | Sales Communications

9 vinkkiä, joilla saat markkinoinnin konversiot ylös

Kirjoittanut Fanni Parma | 5.8.2016 12:53

Sinulla on nettisivut, asiakashankintaan keskittynyt tiimi ja megalomaanisen upea tuote, mutta liidejä ei näy mailla halmeilla. Tai vielä pahempaa, ihmisiä näkyy, mutta he käyvät vain pistäytymässä ja lähtevät saman tien. Markkinoijan tärkein päämäärä on tuottaa mahdollisimman paljon laadukkaita liidejä. Kuitenkin valitettavan harva markkinoija tuntee, että heidän liidien tuotantoon suunnitellut kampanjansa ovat tarpeeksi tehokkaista. Sen ei tarvitse mennä niin.

Sinun tarvitsee vain tietää parhaat tavat, joilla saat markkinoinnin konversiot raketin lailla kasvuun kohti tähtiä. Inbound-markkinoinnissa kaikki alkaa konversioista ja oikein optimoimalla tuotat myynnille liidejä ja kasvatat näin myyntiä. 

 

 

Tässä yhdeksän vinkkiä, joiden avulla pääset alkuun.

 

1.Tunne ostajapersonaasi

 Sisältömarkkinointi on mahdotonta, jolleivat perusasiat ole selvillä. Ostajapersoona on kuvaus kohderyhmääsi kuuluvien henkilöiden ominaisuuksista tiivistettynä yhdeksi fiktiiviseksi persoonaksi. Hän on potentiaalisin asiakkaasi, joten mitä ikinä teetkään, pidä mielessä ostajapersoonasi. Käytä rakennuspalikoina tämän mieltymyksiä, taustoja ja perustietoja.

 

 

Tärkeä vinkki ostajapersooniin liittyen on suunnitella markkinointisi ostajapersoonaasi ajatellen, sen sijaan, että suuntaisit sen vain asiakkaalle yleensä. Ostajapersoonasi ovat nimenomaan potentiaalisimpia liidejä, keskity siis heidän miellyttämiseensä. Muiden, kuin oikeasti potentiaalisten asiakkaiden miellyttämiseen on päätöntä tuhlata aikaa. Tämä voi kuulostaa vähän hullulta, mutta kokeile vaikka hintojen nostoa. Kalliimmalla tuotteen hinnalla karsit pois kaikki ne, jotka eivät ole oikeasti mukana jutussasi ja tuhlaisivat vain resurssejasi.

 

2. CTA

Call-to-action (CTA) on ehkä tärkein osa liidien generointikampanjassasi. Ilman sitä vierailijasi eivät voi konvertoitua liideiksi ja tämä kaikki on turhaa. CTA:n täytyy napata vierailijan huomio sillä hetkellä, kun he saapuvat sivuillesi. Silmäänpistävän ulkonäön lisäksi CTA:n sisällön pitää olla selkä ja johdonmukainen. Lisäksi sen sijoitus sivulla on merkittävä tekijä sen tehokkuudessa. Call-to-actionit toimivat parhaiten verkkosivun yläosassa, tilassa, joka näkyy vierailijalle ilman, että heidän täytyy skrollata sivua alaspäin. Kerro yksinkertaisella, dynaamisia verbejä käyttäen mitä vierailija on tekemässä heidän klikatessaan sitä. Onko kyseessä webinaariin ilmoittautuminen vai ilmainen demo?

 

3. Landing Page

Laskeutumissivu on äärimmäisen tärkeä tarvitsemasi väline tiellä menestykseen. Kirjoitin äskettäin blogin hyvän ländärin luomiseen. Sen avulla pääset jo pitkälle laskeutumissivujen kanssa. Muistin virkistykseksi: jokaisella tarjouksella pitää olla oma ländärinsä. Ländärin tehtävä on yksinkertaistaa ja optimoida konversioprosessi.

 

 4. Tarjouksia ostomatkan eri vaiheisiin

Yleisin tarjous verkkosivuilla on yksinkertainen ”Ota Yhteyttä”. Vaikka toivoisitkin, että prospektisi puhuisivat myyntitiimillesi, kaikki eivät ole välttämättä valmiita siihen. Ostajat haluavat tänä päivänä itse tutkia ja kartoittaa tilannetta omaan tahtiinsa, ennen kuin ovat yhteydessä myyjään. Onkin järkevää kehittää erilaisia tarjouksia ostomatkan eri vaiheisiin. Joku, joka on ostomatkan alussa saattaa olla kiinnostuneempi kattavammasta sisällöstä, kuten e-kirjasta, kun taas joku joka alkaa olla ostomatkan lopussa, saattaa olla kiinnostuneempi ilmaisesta demosta. Sen sijaan, että tuhlaisit aikaa miettien, kenelle tekisit millaisia tarjouksia, keskity luomaan tarjouksia jokaiseen ostoprosessin vaiheeseen. Sisällytä myös pääasiallinen sekä vaihtoehtoinen CTA tarjouksiin eri paikkoihin verkkosivuillasi.

 

5. Ongelmanratkaisu

Älä ole itsekäs, vaan ajattele aina sivuilla vierailevien perspektiivistä asioita, jotta voit ratkaista heidän ongelmansa mahdollisimman tehokkaasti. Selvitä tarjouksesi vierailijoillesi käyttäen hyödyksi sen etuja. On vaarallista keskittyä tarjouksen ominaisuuksiin sen sijaan, että keskittyisi tarjouksen hyötyihin. Tarjoa siis ratkaisua ongelmiin sen sijaan, että keskittyisit ratkaisusi hienoihin ominaisuuksiin. Esimerkiksi jos tarjoat e-kirjaa, et varmaan mainosta sitä sivunumeroiden tai aiheiden määrän mukaan, vaan sillä, minkä lukijan ongelman se ratkaisee.

 

 

Hyödynnä sivustosi analytiikkaa ja googleta avainsanojasi sisältäviä kysymyksiä nähdäksesi mihin ihmiset hakevat vastauksia. Laadukkaan sisältölistan avulla pystyt helposti päivittämään sisältösuunnitelmaa ja rakentamaan kokonaisuuksia. Samalla tiedät jo, että sisällöillesi tulee olemaan kysyntää.

 

 6. Sähköpostimarkkinointi

Usein ajatellaan, että sähköpostimarkkinointi sopii vain olemassa olevien prospektien ja asiakkaiden kanssa kommunikointiin. Sähköposti voi kuitenkin olla hyvä kanava uusien liidien tuottamiseen. Keskity siis joukkoviestintästrategiaasi. Ostettujen osoitelistojen ja spämmin lähettely prospekteillesi ei ole kuitenkaan järkevää. Tärkeintä on varmistaa, että viestisi tilaajat ovat iloisia saadessaan postia sinulta. Paras tapa varmistaa positiivinen reaktio on lähettää ihmisille arvokkaita tarjouksia, kuten ladattavia sisältöjä tai alennuksia. Ihmiset haluavat todennäköisemmin jakaa viestisi kollegoidensa kanssa, joten älä koskaan unohda sosiaalisen median jakamisen vaihtoehtoa, mistä päästäänkin seuraavaan vinkkiin…

 

7. Anna ääni asiakkaillesi 

Älä unohda sosiaalisen median jakamisen mahdollisuutta esimerkiksi laskeutumissivuillasi. Liideilläsi saattaa olla kontakteja toisiin potentiaalisiin liideihin. Lisäksi käytä markkinoinnissasi nykyisten asiakkaittesi testimonialeja, sillä se lisää luottamusta ja ihmiset uskovat herkemmin aitoja kokemuksia kanssatovereiltaan kuin yrityksen mainontajargonia.  

 

8. Sosiaalinen Media

Ole aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Siellä suurin osa ihmisistä nykyisin oleskelee ja seuraa maailmaa ympärillään. Kommunikoi asiakkaidesi kanssa sen välityksellä ja mikä tärkeintä, sosiaalinen media tarjoaa helpon ja rennon ympäristön, jossa ihmiset voivat löytää yrityksesi, muistuttaa prospektejasi olemassaolostasi, ilahduttaa liidejäsi ja hankkia lisää asiakkaita. Ja tämä kaikki samalla, kun pidät nykyiset asiakkaasi tyytyväisinä.

Tarjouksiesi mainostaminen monissa kanavissa on todella tärkeää, mutta on yhtä tärkeää tehdä ländärien löytyminen hakukoneiden kautta helpoksi. Sinun kannattaa siis kiinnittää huomiota laskeutumissivujesi hakukoneoptimointiin eli SEO:on.

 

9. Pidä asiat simppeleinä. Ja lyhyinä.

Keskity kaikessa aina yhteen asiaan kerrallaan. Ja fokusoidu siihen. Anna tarkkoja lukuja. Tämänkin blogin otsikko olisi voinut olla: ”Vinkkejä markkinoinnin konversioiden nousuun”, mutta tarkempi otsikko on yksinkertaisesti vetävämpi ja lisää lukijan luottamusta. Tiedät tarkalleen mitä tämä blogi koskee. Käytä kuvia, listoja ja lihavoituja tärppejä, jotta saat viestisi läpi tehokkaasti ja nopeasti. Lisäksi selvitä tarjouksesi jo heti alussa. Ihmisillä ei ole yksinkertaisesti aikaa tänä päivänä syvällisempään tarkasteluun.  

  

Nykyisin noin 90 prosenttia sisältömarkkinointibudjetista menee sisällöntuotantoon ja vain 10 prosenttia sisällön markkinointiin. Sisältöjä tuotetaan ja jaetaan valtavat määrät. Jotta sisältösi tavoittaisi haluamasi kohderyhmän, kannattaa markkinointiin panostaa enemmän, jopa puolet budjetista. Oikea suhde löytyy testaamalla ja mittaamalla tuloksia verkkoanalytiikan avulla.

 

Markkinoijien täytyy pystyä hyödyntämään monia kanavia maksimoidakseen menestyksekkään konversion. Kanavia ovat esimerkiksi vähittäiskauppa, verkkosivu, sosiaalisen median alusta, sähköposti ja tekstiviestit. Tärkeintä on kuitenkin tehdä vierailijoille helpoksi tutkia, vertailla ja ostaa tuotteita tai palveluitasi tavalla, joka on heille mieluisin.