Blogi | Sales Communications

7 syytä ottaa sisältöstrategia käyttöön nyt!

Kirjoittanut Jani Aaltonen | 27.6.2018 5:03

Markkinointi ja viestintä menevät yhä enemmän suuntaan, jossa yritysten sanalla on vähemmän painoarvoa. Algoritmien muutokset pitävät myös huolen siitä, että yritysten sisällöt eivät saa enää yhtä suurta näkyvyyttä kuin aikaisemmin. Hyvien sisältöjen merkitys kasvaa siis entisestään, eikä pelkillä klikkien kalastelulla pötkitä pitkälle.

Kun asiakas etsii vastauksia Googlesta, huomion saa se, joka tarjoaa vastauksen haluttuihin kysymyksiin. On oltava läsnä niissä kanavissa, joissa sinun asiakkaasi ovat.

 

 

Sisältöstrategian luominen on hyvän sisältömarkkinoinnin edellytys

Valtaosa yrityksistä tietää strategian ja sisältöjen merkityksen. Silti on enemmänkin sääntö, kuin poikkeus, että niihin ei panosteta. Sisällöntuotanto ja strategian luominen vievät aikaa, mutta tuotto on hyvä, kun asiat tehdään oikein. Mikä parasta – tulokset ovat mitattavissa.

Valitettavan usein käy kuitenkin niin, että harjoittelija saa koko sisällöntuotannon prosessin ja sisältömarkkinoinnin vastuulleen. Silti ihmetellään mistä kenkä puristaa, kun tuloksia ei tule.

Usein epäonnistumisen jälkeen palataan tuttuun ja turvalliseen mainontaan, kuten esimerkiksi lehti-, radio- ja televisiomainontaan. Nämä voivat toki toimia, mutta harmi juttu on se, että emme saa koskaan tietää sitä, koska mitattavuus puuttuu.

Miksi näin sitten tapahtuu? Koska asiaa ei oteta tarpeeksi vakavasti. Onnistunut sisältömarkkinointi ja sisällöntuotanto vaativat taustalle toimivan sisältöstrategian, jossa on määritelty fokus, kohderyhmä, mitattavat tavoitteet ja säännöllisyys. Pelkkä sisältöstrategian luominen ei kuitenkaan riitä – sitä täytyy myös noudattaa. Lue lisää sisältöstrategiasta. 

 

 

Tärkeää on myös ymmärtää, että sisältömarkkinoinnissa ja sosiaalisessa mediassa eivät voita pikajuoksijat vaan maratoonarit. Pikavoittoja saa harva - ja vaikka saisi, tulokset eivät ole pitkäkestoisia.

 

 

Sisältöstrategian hyödyt – 7 tärkeää pointtia

Mitä sitten ovat sisältöstrategian konkreettiset hyödyt? Tässä tärkeimmät pointit.

1. Auttaa fokusoimaan tekemistä

Sisältöstrategian avulla tiedämme, millaisiin sisältöihin meidän tulee keskittyä ja mitkä ideat on hyvä jättää paitsioon. Kun fokus on selkeä ja keskitytään tuottavaan työhön, myös tulokset ovat parempia. Samalla pystytään välttämään turhaa työtä.

2. Helpottaa tavoitteiden määrittelyä ja saavuttamista

Miten voisimme päästä tavoitteisiin, jos emme ole määritelleet niitä? Olennainen osa sisältöstrategian luomista on määritellä mitattavat tavoitteet ja tehdä toimintasuunnitelma niiden saavuttamiseksi.

3. Parantaa sisältöjä ja auttaa saamaan huomiota oikeilta ihmisiltä

Kun yrityksen kohderyhmä ja heidän kiinnostuksen kohteensa ovat selvillä, lisäarvoa tuottavan sisällön luonti on paljon helpompaa. Sinun ei tarvitse arvailla, mikäköhän asiakkaitasi kiinnostaa, vaan voit suoraan keskittyä hyödyllisen sisällön tuottamiseen. Saat myös ansaitsemaasi huomiota oikean kohderyhmän silmissä.

4.Tehostaa ajankäyttöä

Kun sisältöstrategia on luotu sisältösuunnitelmaa myöten, sinun ei tarvitse joka viikko pähkäillä tulevan kuukauden sisältöjä. Tämä säästää aikaa ja vapauttaa kapasiteettia parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiselle.

5. Toimii ohjenuorana

Sisältöstrategia toimii tekemisesi ohjenuorana. Siihen on helppo palata, jos tarve vaatii. Se helpottaa myös uusien työntekijöiden perehdyttämistä ja auttaa ymmärtämään kokonaisvaltaisemmin yrityksen missiota ja tavoitteita.

6. Lisää luottamusta

Kuinka luotettava on yritys, jonka kohderyhmää vaihtuu päivittäin? Sisältöstrategia pitää huolen siitä, että sisältösi on johdonmukaista. Tämä lisää asiakkaiden luottamusta yritystäsi kohtaan.

7. Lisää laadukkaita liidejä ja asiakkaita

Hyvän sisältöstrategian ja suunnitelmallisen tekemisen ansiosta, saat enemmän ja laadukkaampia liidejä. Tämä jos jokin, parantaa mahdollisuuksia uusien ja kestävien asiakassuhteiden luomiselle.